Tag Archives: keskustelu

Klassista modernilla mausteella

Vapaaehtoistoiminnassa on suuri voima, kun ihmiset kanavoivat energiansa yhteisen asian edistämiseen. Tästä on hyvä esimerkki 31.10.2010 toteutettu hyväntekeväisyyskonsertti Susiemo ja Sinisiipi, jonka missio oli lahjoittaa naisille työpaikkoja keräämällä rahaa Naisten Pankille. Pieni, mutta pippurinen joukko vapaaehtoisia Marja-Leena Haapasen johtamana suunnitteli ja toteutti klassisen konserttielämyksen, joka tulee elämään vielä tilaisuuden jälkeenkin nauhoitteiden ja konserttia edeltäneiden verkkokirjoitusten siivittämänä.

Cliente ajautui mukaan tarinaan konsertissa esiintyneen Cristina Anderssonin ottaessa asian puheeksi muutaman Twitter-keskusteluissa tutustuneen henkilön kahvitapaamisen aikana ja tätä seuranneen projektitiimin tapaamisen jälkeen oli helppo sitoutua mukaan yhteiselle matkalle. Musiikki ja Naisten Pankin toiminta avaavat mahdollisuuksia monenlaisten tarinoiden kertomiselle, joka toimi kehyksenä tapahtuman sosiaalisen median läsnäololle.

Sisällölliseksi pääkanavaksi valikoitui WordPress-blogi, http://susiemo.wordpress.com, jonka tehtävä oli toimia niin esiintyjien kuin järjestävän tahon alustana tarinoille Naisten Pankista, avustuskohteista, lauluista ja laulamisesta.  Samaan aikaan valjastettiin matkaan Facebook-sivu, jolle pohdittiin roolia epävirallisempana kanavana niin blogikirjoitusten linkittäjänä kuin kaikenlaisen konserttiin ja sen järjestämiseen liittyvänä keskustelunaloittajana.

Hieman myöhemmin matkaan otettiin vielä Twitter-tili lisäämään taustakohinaa asian tiimoilta ja saatiinpa viime metreillä vielä videotakin Vimeoon.

Sisällöntuotannollisesti tavoitteissa onnistuttiin osittain, mm. Outi Kähkösen kirjoitus motivaattoreistaan ja Cristina Anderssonin lukuisat tekstit, joilla hän taustoitti esittämiensä teosten tarinaa, olivat hienoa luettavaa. Sivuilla kerrottiin myös Naisten Pankin avustuskohteista, mutta valitettavasti omakohtaisia kokemuksia avustuskohteissa vierailleilta ei ollut saatavilla. Facebookin puolella oli monimuotoista sisältöä, esim. julistekuvauksista kuvamateriaalia, linkityksiä muiden versioihin esitettävistä teoksista ja yleistä fiilistelyä meneillään olevasta projektista. Twitterin kautta linkiteltiin paljon blogiartikkeleihin ja levitettiin konsertin ilosanomaa, ilmeisen onnistuneesti, sillä konserttiin saatiin tätäkin kanavaa pitkin osallistujia.

Sisällön suhteen alkuperäisissä suunnitelmissa kaavailtiin enemmän henkilökuvia ja omakohtaisia kokemuksia toiminnassa olevilta, mutta tässä tavoitteessa ei täysin onnistuttu. Cristinan kanssa tätä pohdittiin ja mietittiin tämän lähestymistavan tuoreuden olleen varmastikin yksi syy, miksi tekstejä ei saatu. Julkiseen levitykseen kirjoittamisessa on oma kynnyksensä, mutta toivottavasti Susiemon blogitekstit ja hyvät kokemukset rohkaisevat ihmisiä jakamaan kokemuksiaan tärkeän asian, Naisten Pankin, tiimoilta.

Eri kanavien seuraaja- ja kävijämäärien suhteen ei asetettu varsinaisia tavoitteita, vaan lähdettiin jakamaan sanomaa ja keskustelemaan ihmisten kanssa. Twitteriä ja Facebookia seurailtiin noin 130 henkilön voimin kummallakin puolella ja Facebookin tilastojen mukaan viikottain kävijöitä oli satapäin katsomassa kuulumisia ja tykkäilemässä toiminnasta. Blogin puolella saavutettiin keskimäärin noin 40 kävijän päivätahti, joiden aikana luettiin tasaisesti sekä artikkeleita että staattisia sivuja.

Vaikka konsertti on nyt historiaa, tarina jatkuu verkossa. Sisältöä on edelleen luvassa blogiin, konsertista on tulossa kuvia ja äänitekin saadaan verkkoon jollain aikavälillä.

Ja mikä hienointa, konsertissa olleet ovat aktivoineet kertomaan tuntojaan konsertista niin blogissa kuin Facebookissa.

Itselle jäi hyvä maku suuhun, mutta mikäli seurasit konsertin syntyä ja varttumista aiemmin mainituilla kanavilla, kerrothan mielipiteesi kampanjasta, jotta tiedämme miten tulevaisuudessa parantaa suoritusta.

Tappaako peukku sosiaalisuuden?

Aikanaan, jolloin peukku vielä käsitettiin osana kämmentä, joskus keskellä, joskus laidoilla, oli tapana kommentoida asioihin sanoin. Sanat harvemmin jättivät epäselväksi, mitä kommentoijan mielessä liikkui, joskin sarkasmin ja ironian kukkaset antoivat pelivaraa yrittämisen ja erehtymisen suhteen.

Tuli Facebook ja alettiin tykkäämään. Facebook laajeni ja ulkomaailmassakin alettiin tykkäämään. Tykkääminen on kivaa, minäkin tykkään monista asioista maailmassa ja on paljon asioita, joita jopa rakastan. Tykkäämiselle tarjottiin myös vaihtoehdoksi suosittelua, mikäli et tykännytkään, mutta silti halusit toisten huomioivan kyseisen sivun.

Mitä enemmän tuota peukkua on tuijotellut Facebookin ulkopuolella, sitä enemmän on alkanut pohtimaan sen tarkoitusta. Kun lukija tahi videon katselija painaa maagista peukkua, viestittääkö hän silloin

  1. Pitävänsä sivun aiheesta
  2. Pitävänsä sivun sisällöstä
  3. Olevansa samaa mieltä sisällöstä
  4. Tykkäävänsä muuten vaan kirjoittajasta
  5. Tykkäävänsä siitä, että jotain uutta on ilmestynyt
  6. Tykkäävänsä peukun painelusta

Kommentin kirjoittamatta jättämiseen on varmasti monia syitä, esim.

  1. Omalla nimellään on ikävä kommentoida, varsinkin negatiivista
  2. Anonyyminä on ikävä kommentoida, varsinkin positiivista
  3. Ei tunne asiaa/ihmistä tarpeeksi, jotta voisi kommentoida
  4. Ei halua olla ensimmäinen, joka kommentoi
  5. Ei ole sanottavaa, tykkää vain esimerkiksi jollain edellä listatulla tavalla
  6. Pelkää näyttävänsä tyhmältä muiden silmissä kommenttinsa vuoksi
  7. Aiheuttaako kommentti väärinymmärryksiä, syntyykö ‘turhaa’ väittelyä

Mutta tappaako peukuttelu sosiaalisen aspektin sosiaalisessa mediassa? Keskustelu synnyttää keskustelua, peukku synnyttää parhaassa tapauksessa ison liudan päitä peukun ympärille. Kirjoittajaa itseään varmastikin kiinnostaa, mikä on synnyttänyt tykkäämisen/suosittelun, onko kokonaisuus toiminut, onko joku osa tekstistä sytyttänyt, mitä fiiliksiä on syntynyt, onko teksti herättänyt lisäkysymyksiä ellei jopa saanut lukijansa hyvälle mielelle. Sanallisen palautteen, positiivisen ja negatiivisen, kautta kirjoittajalla on mahdollisuus kehittyä, oppia ymmärtämään lukijakuntaansa paremmin ja vastata heidän tarpeisiinsa, korjata virheitään sellaisen sattuessa.

Sosiaalisen median lupaushan on tuoda ihmiset lähemmäs toisiaan, asiakkaat lähemmäs yrityksiä, mutta peukun heiluttaminen ei edistä tätä agendaa. Onko kyse vain sisällön laimeudesta, joka ei vaan herätä mielihaluja. Jos näin, edistäisikö suhteen etenemistä se, että ehdottaisi kirjoittajalle aihealueita, joista haluaisi lukea? Onko kyse siitä, että tapoihimme ei kuulu kuin murista käytävillä ja suljetuilla keskustelupalstoilla ? Murinakin on hienoa, mutta muriskaa julkisesti, nallekarhuistakin tykätään.

Rakastakaa tai vihatkaa, mutta antakaa äänenne kuulua, sillä se vie oikeasti maailmaa eteenpäin.

Mikäli tämä artikkeli sai mielen sisällä liikkeen suuntaan tai toiseen, jätäthän kommentin nimelläsi tai ilman. Luodaanko yhdessä parempaa, keskustelevampaa maailmaa?

Ps. Jos siltä tuntuu, niin saa tuota peukkuakin painaa.

Keskustelua keskustelun sijaan

Valmistautuminen keskiviikon asiakaspalaveriin tapahtui keskustelemalla muutamien tuttujen ihmisten kanssa siitä, mitkä asiat vaikuttivat heidän kohdallaan toimittajavalintaan, mistä ja miten he etsivät tietoa. Erinäiset asiaan vihkiytyneet foorumit nousivat korkealle ja toimittajien sivustoilla oli merkitystä, kun mielipiteitä alettiin kaivelemaan, mutta mikäli hintaa ei oteta mukaan laskuihin, ehdottomasti korkeimmalle nousi silmästä silmään käytyjen keskustelujen vaikutus päätöksiin. Naapuruston isäntien ja emäntien kokemuksilla on painoarvoa, varsinkin jos olet ensimmäistä kertaa ryhtymässä urakkaan.

Mainostoimistoihin ja heidän luomiin verkkosivuistoihin upotetaan säkillisiä euroja ja yleensä päädytään lopputulokseen, jossa sivusto toimii yksisuuntaisena tiedotuskanavana jättäen asiakkaat ja potentiaaliset asiakkaat keskustelemaan keskenään jonnekin muualle kuin yritysten omalle maaperälle. Näihin keskusteluihin mukaan pääseminen vaatii oman toimintaympäristön verkkopalvelujen tuntemusta ja jatkuvaa tarkkailua, joka taasen vaatii panosta, suomeksi rahaa. Teoriassahan voisi ajatella, että omien sivujen luominen alusta lähtien sosiaalista kanssakäymistä tukevaksi voisi helpottaa tuskaa? Kenties seuraavassa päivityskierroksessa.

Teknologia mahdollistaa kanssakäymisen kotisivuilla, blogeissa ja erilaisissa yhteisöpalveluissa, mutta takaako mahdollisuus kanssakäymiseen sen, että keskustelua syntyy? Sen enempiä kiertelemättä – ei. Kohderyhmät voivat koostua pönöttäjistä, jotka ei puhu eikä pukahda ilman, että tarjotaan sumpit torikahvilassa tai yksinkertaisesti sisältö on sellaista, joka ei herätä intohimoja. Sisällön ollessa kohdallaan on myös ihmisiä helpompi saada keskustelemaan tai ainakin palaamaan uudelleen. Peukuttaminenkin lämmittää, positiiviset ja negatiiviset kommentit vielä enemmän ja silmästä silmään annettu palaute eniten, näin ainakin allekirjoittaneen kohdalla (toki hyvä palaute on aina hienoa saada myös kirjallisena näkyville).

Silmästä silmään palauttaa takaisin sinne, mistä lähdettiin, eli huolimatta sosiaalisen median ilosanomasta ei sovi unohtaa perinteisen keskustelun merkitystä. Teknologia mahdollistaa, mutta myös latistaa. Kuva kasvoistasi vastauksen vieressä ei tee kuitenkaan kommunikoinnista henkilökohtaista, mutta on askel oikeaan suuntaan. Kun muuten viimeksi oli tarve kysyä mielipidettä kollegalta, joka istuu samassa talossa, mutta eri huoneessa, kirjoititko sähköpostia vai kävelitkö paikan päälle tervehtimään?

Paul Greenbergiä mukaillen, asiakas kontrolloi keskustelua. Verkossa käytävään keskusteluun on mahdollisuus päästä mukaan, mutta kun kaksi ihmistä keskustelevat ilman teknologiaa, asiakaspalvelukokemukset ja toki tuotteen laatu ratkaisevat lopputuleman.